Pekki-yhdistys ry
Kotimaisen puun arvon kohottaja ja kestävän elämäntavan edistäjä.
Pekki-yhdistys kohottaa kotimaisen puun jalostusarvoa ja ohjaa ihmisiä ympäristöystävällisiin valintoihin. Yhdistys järjestää tapahtumia, koulutuksia ja keskusteluja, tukee kestävää puutuotteiden tuotantoa sekä huolehtii Pekki-pöytien perinnöstä.
Yhdistys toimii avoimesti ja kansainvälisesti, verkostoituen alan toimijoiden kanssa ja edistäen kestävää tulevaisuutta tutkimuksen, tiedotuksen ja yhteistyön kautta.
Pekki-yhdistyksen tavoitteena on säätiön perustaminen toiminnan laajentamisen ja kehittämisen mahdollistamiseksi sekä jatkuvuuden turvaamiseksi.

Yhdistyksemme hallitus koostuu asiantuntevista ja sitoutuneista jäsenistä, joilla on laaja-alaisia taitoja ja kokemusta eri aloilta.
Matti Salminen, Masa
Asiantuntijuus: Puualan toiminta
Masa on kokenut ammattilainen puualalla, joka keskittyy kestävien käytäntöjen luomiseen ja resurssien vastuullisen käytön edistämiseen. Hänen asiantuntemuksensa auttaa puualaa saavuttamaan ympäristöystävällisiä tavoitteita. Masa on Pekki-pöydät valmistava puuseppä ja puusepäntyön opettaja.
Laia Saló i Nevado
Asiantuntijuus: Koulutus, tutkimus ja ongelmanratkaisu
Laia on koulutusasiantuntija, joka on erikoistunut tutkimukseen ja ongelmanratkaisuun. Hänen toimintansa tähtää jatkuvan oppimisen edistämiseen ja puualan osaamisen kehittämiseen. Laia on monipuolisesti ja kansainvälisesti verkostoitunut toimija.
Jorma Palmén
Asiantuntijuus: Innovaatio ja yrittäjyys
Jormalla on syvällistä asiantuntemusta innovaatioissa ja yrittäjyydessä. Hän tukee puualaa uusien liikeideoiden ja mahdollisuuksien kehittämisessä, edistäen näin kasvua ja kehitystä. Jormalla on lisäksi asiantuntemusta puiden ja sienten yhteiselosta.
Mikäli olet kiinnostunut Pekki-yhdistyksen toiminnasta tai toiminnan tukemisesta, ota yhteyttä.
Pekki-yhdistyksen yhteystiedot:
Matti Salminen
Hallituksen puheenjohtaja
masa@pekki.org
+358408530538
Pekki-yhdistyksen yhteystiedot:
Matti Salminen
Hallituksen puheenjohtaja
masa@pekki.org
+358408530538
Puupäivä

Puupäivä lauantaina 23.5.2026 klo 11–14 keskustakirjasto Oodissa, Helsingissä.
Puupäivä on kotimaiseen puuhun ja sen vastuulliseen käyttöön liittyvä kaikille avoin tapahtuma. Puupäivä kutsuu pohtimaan suhdettamme puuhun, niin luonnossa ja rakennetussa ympäristössä kuin arkipäiväisissä tuotteissakin. Miten voimme omilla valinnoillamme tukea kestävämpiä tapoja hyödyntää tuota arvokasta luonnonvaraamme? Puupäivänä Oodista löytyy useita pisteitä, joissa voi tutustua kotimaisiin puulajeihin eri tavoin.
Puupäivä 2025
Puupäivä sosiaalisessa mediassa
Puupäivä sosiaalisessa mediassa
Pekki-yhdistyksen Puupankki
Puupankkiin Pekki-yhdistys sahaa ja ilmakuivaa yhdistykselle lahjoitettuja tukkikuormia. Näin tukit hyödynnetään niiden arvolle sopivasti. Puupankkiin varastoidut puut säilytetään tulevaisuutta varten.

Pekki-pöytä
Pekki-pöydät valmistetaan Suomessa kotimaisista, pihoilta ja puistoista kaadetuista puista. Jokainen pöytä syntyy käsityönä yhdestä rungosta – ilman liimasaumoja tai metalliosia. Pekki-pöytiä valmistetaan tilauksesta ja rajoitetusti puutavaran saatavuuden mukaan.
Jokainen pöytä on uniikki ja numeroitu. Pekki-pöydillä on elinikäinen takuu.
Materiaali
Pintakäsittely
Leveys
Pituus
Korkeus
Puu
Puuöljy
80 cm
100 – 300 cm
36 / 72 / 90 cm
Jalat ovat irroitettavat
Pekin filosofiaa
Pekki-pöydät valmistetaan jo kaadetuista kaupunkipuista tai puista, joiden kaataminen tulee jostain syystä välttämättömäksi. Näin puiden pitkään kasvattama materiaali ei mene hukkaan. Pöydäksi työstettyinä urbaanit jalavat, tammet ja saarnet saavat uuden elämän kaupunkilaisten kodeissa. Niiden äärelle kokoonnutaan syömään ja seurustelemaan. Pekki-pöydät syntyvät käsityönä, mahdollisimman vähän luontoa rasittaen.
Ensimmäinen vaihe on puun kuivuminen. Se on myös vaiheista pisin, sillä Pekki-pöytä valmistuu puun omassa, luonnollisessa tahdissa. Kun puu saa kuivua hitaasti, sitä pystyssä pitäneet jännitykset saavat purkautua ja puu rauhoittuu muotoonsa. Ensimmäisen vuotensa puu lepää sahan pihalla. Sen jälkeen se sahataan isoiksi palkeiksi ja siirretään ulkokatokseen. Kahden vuoden kuluttua palkit sahataan diagonaalisti auki pöytälevyiksi. Ne saavat olla kylmässä sisätilassa toiset kaksi vuotta. Lopuksi pöydän osat kuivuvat lämpimässä verstaassa vielä vuoden. Vasta sen jälkeen alkaa puusepäntyö: Pekki-pöydän muodon rakentaminen.
Jokaisella Pekki-pöydällä on elinikäinen takuu. Puuseppä huolehtii pöydän huollosta myös sen jälkeen, kun se on toimitettu kotiin. Toiveena on, että Pekki on iloa tuottava esine, joka siirtyy sukupolvelta toiselle.
Pekki x 100
Pekki-pöytiä valmistetaan 100 kappaletta. Jokainen Pekki-pöytä on ainutlaatuinen, numeroitu yksilönsä, jossa näkyvät siihen käytetyn puun omat ominaisuudet. Jokainen pöytä myös hinnoitellaan erikseen. Alta löydät ajantasaisen tiedon jo valmistuneista, varatuista ja vielä vapaista Pekki-pöydistä. Vuosiluku kertoo, milloin pöytä on valmistunut. Keiju tarkoittaa, että numero on jo varattu. Menninkäisellä merkityt numerot ovat vapaita ja vielä varattavissa.
Mikäli toivot, että Pekki-pöytä valmistetaan jostain tietystä puusta, tulee kaato suunnitella hyvissä ajoin etukäteen yhdessä puusepän kanssa. Puu valokuvataan ennen sen kaatamista ja pöydäksi työstämistä. Tilaamalla Pekki-pöydän tuet Pekki-yhdistyksen toimintaa ja tavoitetta säätiön perustamiseksi. Tilauksia otetaan vain tapaamisen yhteydessä.
Yhteystiedot
Matti Salminen
Puuseppä
+358 40 835 0538
masa@pekki.org



































